12.11. Liitu oli suuressa toimenpiteessä. Tässä taloudessa ei nähdä enää yhtään juoksuaikaa, eikä Liitusta tule koskaan äiti-koiraa.

Oli yllättävän rankka kokemus viedä Liitu eläinlääkäriin ja nähdä sen nukutus. Pikkuinen ei olisi millään käynyt maate, vaikka kaikesta näki että olo on jo hutera ja outo. Lopulta hän pötkähti syliin. Vaikka voimat olivat jo ihan poissa, piti silti yrittää häntää vielä heilutella eläinlääkärin astuessa huoneeseen.

Reilu neljä tuntia myöhemmin menimme Miehen kanssa noutamaan Liitua kotiin. Tutut äänet kuullessaan se alkoi pitämään viereisessä huoneessa mieletöntä meteliä. Hoitaja kertoi Liitun olevan vähän alilämpöinen, koska se ei millään ollut suostunut pysymään lämpöpatjalla. Mistään dramaattisesta ei kuitenkaan ollut kyse ja leikkaus oli kaiken kaikkiaan mennyt oikein hyvin.

Kotona Liitu ei suostunut vilkaisemaankaan rauhaisaan nurkkaan ja omaan  pesään päinkään, vaan kellahti pötköttelemään keskelle keittiön lattiaa.

Kun kerran koira ei mennyt pesän luokse, piti pesä tuoda koiran luokse...

Speedykin huomasi, ettei nyt kaikki ole aivan kunnossa. Se antoi Liitun olla hienosti rauhassa. Ainoastaan silloin kuin Liitu ryhtyi vinkumaan ja muutti asentoa, Speedy terästäytyi ja ryhtyi vahtimaan, mitä nyt oikein tapahtuu.

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen yö oli vähän hankala. Liitulle oli pakko laittaa tötterö päähän, ettei se rupea nuolemaan tai jyrsimään leikkauskohtaa. Kipuja taisi pienellä olla, koska puolet yöstä se ramppasi olo- ja makuuhuoneen väliä - ja tietysti törmäili töttenrönsä kanssa joka paikkaan. Kellon ollessa jo pitkällä aamuyössä, Liitu rauhoittui - tai oppi kulkemaan kolisematta.

Nyt on vointi jo parempi, häntäkin jaksaa heilua. Ihan vähän vettäkin Liitu jo joi. Tästä se toipuminen lähtee!