Kello 22:30 on Liitun mielestä ehdottomasti liian varhainen aika nukkumaan menolle. Leikithän jää ihan kesken! Sammutan valot. -viu viu viu. Vähän aikaa hiljaista sitten hiljaista mörinää ja pienten tassujen askelia makuuhuoneessa. Taas vähän aikaa hiljaista ja sitten: raaps raaps, rousk rousk. Sitten oli jo pakko sytyttää valot ja katsastaa meininki. Siellähän se Liitu sängyn vieressä autuaana rouskutti mattoa. Lopetettu touhu alkuunsa ja sammutettu valot. Viu viu viu, raaps raaps, sitten jotain epämääräistä ja puoliunessa totean että sänkyni alla taitaa asustaa joku... =)

RAAPS RAAPS RAAPS! Herään ihan mielettömään raapsutukseen ja sängyn heilumiseen. Hädissäni sytytän valot ja kurkotan sängyn laidalta lattialle: suoraan nenääni syöksähtää terävät pienet naskalihampaat joiden jatkona roikkuu koira ja villisti heiluva häntä. Ruskeat silmät tuijottavat sentin päästä iloisina: jee, heräsithän! Liitu on ilmeisesti ottanut herätyksen mallia isolta koiralta, joskin sen suorittama toimitus nenälle on nuoleminen, ei pureminen... Rauhoitan koiran ja sammutan valon. En missään nimessä totuta sitä nyt siihen, että keskellä yötä riekkumalla saa koko talouden ylös ja ulos. Pissiköön nyt paperille jos ei pysty pidättelemään. Hiljaisuus laskeutuu, kello on viittä yli kolme.

Kello soi kuudelta. Valot päälle ja innokas koira on taas ranteessa kiinni. Kerrataan vähän eilistä oppia: KÄSIÄ EI PURRA. HIHOJA EI PURRA. MAMIA EI PURRA. KETÄÄN IHMISTÄ EI PURRA. Ilmeestä päätellen ihan tuttua juttua jo, mutta pitää kuitenkin kokeilla jos vaikka saisi periksi. Turha toivo Liituseni, olet ehkä nyt tosi söpö kaikkine kepposinesi, mutta entäs vuoden päästä kun painat useita kymmeniä kiloja? En todellakaan halua Sinua silloin roikkumaan hampailla nenästäni tai ranteestani...

Tupatarkastus. Kolmet pissat, kaikki paperilla. Ei ensimmäisiäkään kakkoja, ne tuli pihalle. JEE! Hieno tyttö!! Seuraavaksi todetaan, että suljetut ovet ovat ihan arsesta. Emäntä haluaa päästä vessaan ja yllättävän vähällä Liitu istuutuu oven taakse odottamaan. RAAPS RAAPS, viu viu viu. Ja voi sitä hännänheilutusta ja riemua kun ovi vihdoin aukeaa ja "kauan" poissa ollut emäntä tulee takaisin =)

Ennen Liitun ruokkimista yritän päästä suihkuun. Homma on kohtuullisen vaikea, koska Liitu ei ilmeisestikään voi sietää sitä, että hänet jätetään jonkun taakse yksin odottelemaan - oli se sitten ovi tai suihkuverho. Koetan esittää mistä on kyse ja lasken suihkusta vähän vettä lattialle. Sepäs olikin hauska juttu, varsinkin kun se pakenee lattiakaivosta! Mihin se menee, sitähän täytyy tutkia! Kannan Liitun eteiseen ja laitan oven kiinni. VIU VIU VIU. Voi sitä tyytymättömyyden määrää!

Lenkkivaatteet päälle. Liitu makaa jaloissani ja seuraa valppaana mutta rauhallisena touhujani. Saan mennä jopa eteiseen asti ilman, että hän seuraa aivan kannoillani. Saan ottaa hihnan ja vähän houkutellakin neitiä, ennenkuin hän ymmärtää että yhdessä pitäisi mennä johonkin. Ensimmäinen aamulenkki oman pihan ulkopuolelle, vau! Kaikki on tosi ihmeellistä. Niin ihmeellistä, että pissojen ja kakkojen teko ei käy pienessä mielessäkään. Tosin itselläkin on uutta ja outoa ulkoilla narttukoiran kanssa - pojan kanssa on tottunut siihen, että jokaiseen mahdolliseen paikkaan pysähdytään merkkaamaan. Tämä ei pysähdy mihinkään eikä varsinkaan ruiki pissaa metrin välein??!!!!!??

Varmuuden vuoksi mennään lenkin jälkeen vielä omalle pihalle ilman hihnaa. Ja sinnehän se kakka sitten tulee. Kehumiset ja paijaukset taas tästäkin hyvästä, hieno Liitu!

Kun ryhdyn vaihtamaan työvaatteita, koiruus valpastuu huomattavasti ja majottautuu ulko-oven viereen makaamaan. Sieltä se seurailee touhujani, miten teen hänelle taas omaa pesää, telkeän makuuhuoneen oven kiinni, järjestän ja tarkastan paikat. Ja sitten olenkin taas kuin konsanaan leffasta "Turner ja täystuho" Tom Hanks koirineen - onneksi mulla on huomattavasti pienempi. Koira riiviöityy ja näyttää kaikki temppunsa mitä siihen hätään keksii: syöksyminen eteisen naulakon alle, pikapureksinta kenkien kimpussa, hampailla takit alas henkareista ja sen jälkeen naskalihampaat ranteeseen. Otan koiran sitkeästi syliin kerta toisensa jälkeen ja sijoitan sen huoneen puolelle. Ennenkuin ehdin saada eteisen väliovea kiinni, koira on taas takeissa ja kengissä roikkumassa. Viidentoista minuutin väsytystaistelun jälkeen saan koiruuden pysymään eteisen puolella. Sydäntä särkevä VIU VIU VIU jää kaikumaan jälkeeni. Anteeksi Liitu, mutta mamin on käytävä töissä. =(

Matkalla saan tekstiviestin Mieheltä: "nukuin aika huonosti, heräsin ainakin kaksi kertaa kun huusin EI. Liitu taas pureksi jotain =)" On se pieni niin valloittanut meidän sydämet, koko porukka ihan sekaisin. =)