Kotiin päin ajellessa hirvitti. Liitu oli ollut yksinään pidemmän ajan mitä oli ollut tarkoitus ja mikä olisi ollut suotavaa vielä tässä vaiheessa. Kotioven avatessa pystyin jo ensituntumalta toteamaan, että täsmälleen samaa mieltä oli myös Liitu; makuuhuoneen oven edessä ollut tuoliviritys oli lingottu huitulan kuuseen, liukuovi oli raollaan - ja asunnossa raikui humppa 120 desibelin voimalla. Koiraa ei näy missään. Makuuhuoneessa on hävityksen kauhistus: kelloradio raikasi humppaansa lattialla, sängyn päältä oli riivitty valkoinen villatakki lattialle ja kostoksi yhteiskunnalle siihen oli tehty vielä pissat. Muut pissat ja yhdet kakat löytyivät sentään paperilta.

Kun sain humpat vaiennettua, ryhdyin huhuilemaan koiraa. Ja sieltähän se Liitu sängyn alta häntäänsä huiskutellen saapuu tervehtimään! Halitaan ja pusitaan, pyytelen anteeksi ja lupaan että tehdään kaikkea hauskaa yhdessä koko illan.

Käydään omalla pihalla, sitten on ruoka-aika. Ruoka maistuu taas mainiosti. Katselen Liitua ja totean, että ruumiinrakenteeltaan se muistuttaa enemmän sakemannia. Väritys ainakin vielä tässä vaiheessa on huskyn. Mahtaa hänestä tulla vinkeän näköinen aikuinen! Ruuan jälkeen vähän sulattelua, sitten lenkille hihnan kanssa. Samaan aikaan naapurin mies tulee oven taakse ja antaa paketillisen tennispalloja: "tässä vähän leluja Liitulle". Lenkillä kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä. Autot, ihmiset, äänet ja hajut. Liitu kulkee hihnassa nätisti, ei juurikaan vedä paitsi hetkittäin innostuessaan kun kirmaa juoksuun ja unohtaa olevansa hihnassa.

Pääsemme jo kotikadun päähän asti tarkoituksena kiertää kortteli, kun lähitalon pihasta alkaa kuulua kova koiran räksytys. Liitu seisahtuu kuin naulittuna. Isot korvat kasvavat vielä ainakin kahdella sentillä ja ilmeestä voi aistia, että tämä ei ole hyvä juttu. Minä kyllä tiedän, että talon pihassa haukkuu rukkasen kokoinen valkoinen trasselituppo, mutta miltä lienee haukku Liitun korvaan kuulostanut - tyttönen kääntyy kannoillaan ja ottaa jalat alleen! Reppana pinkoo jäisellä kadulla kuin jänis konsanaan pääsemättä kuitenkaan eteenpäin. Pysähdyn ja kutsun Liitun luokseni. Hetken perästä se tuleekin, annan sille herkkupalan ja koetan rauhoitella hysteeristä tyttöä. Auttaa hetkeksi, sitten taas jäniksen laukkaa kotia kohti.

Jäämme vielä hetkeksi omalle pihalle. Ja tietysti pihan ohi kulkee juuri mellastava lapsiporukka. Liitu on aivan ihmeissään, tulee jalkojen taakse istumaan ja kuikuilemaan näkymiä. Aikanaan tulee kakkakin ja pääsemme sisälle. Kaikki hyvin.

Tai sitten ei. Joku stressireaktio Liitulle ilmeisestikin jää päälle, koska yhtäkkiä se hyppää kiinni käteeni, iskee hampaat ranteeseen niin että veri ihan kirjaimellisesti lentää ja kaikesta huomaa, että tilanne ei ole kovinkaan leikkisä. Saan koiran irti ja maahan. Sieltä se koettaa syöksähdellä päälleni, tavoittaa kasvoja, käsiä, ihan mitä paikkaa tahansa naskalihampaat valmiina tarttumaan siihen mitä kiinni saa. Olen määrätietoinen, pidän kiinni ja rauhoittelen koiraa. Ei mene kauaa kun tilanne oli ohi ja rauha maassa. Silittelen Liitua rauhoittavasti ja koetan tehdä sekä elein että äänenpainoin selväksi sen, kuka tässä laumassa on johtaja. Pian koira rentoutuu ja nukahtaa. Kaikki on hyvin taas.