Tänään otin melkoisen riskin ja jätin Liitun ensimmäistä kertaa yksin kotiin sillä tavalla, että sillä oli käytettävissä lähestulkoon koko asunto. Vähän olin sydän syrjällään: mahtaako mulla olla töiden jälkeen enää pianoa, telkkaria, sohvaa, mattoja - koiraa...? Parhaani mukaan katsoin aamulla ympäristöä "turvallisuussilmin" ja eliminoin kaiken, millä Liitu saisi tuhoa aikaiseksi itselleen taikka ympäristölle. Liitu oli vallan ihmeissään odottamattomasta vapaudesta - kun ei muuta oikein osannut, meni makuuhuoneeseen omaan pesäänsä pötköttelemään.

Iltapäivästä vähän jännitti. Eteisessä haisi koiran kakalle ja mietin jo, mihin kaikkialle se on onnistunut nyt sitten paskomaan. Yllätys oli melkoinen kun kaikki päivän aikana tehdyt tarpeet löytyivät siististä rivistä sanomalehden päältä! Varovasti kiersin asunnon; jossakin on pakko olla jotain mystillistä. Mitään ei löytynyt, ellei lukuun oteta sohvaa suojaavaa lakanaa. Oli jo toinen kappale jonka Liitu riipi suikaleiksi. Ilmeisesti meikäläisen lakanavalinnat ei miellytä neidin esteettistä silmää.

Illalla tehtiin pitkä peltolenkki jolla Liitu sai juoksennella taas vapaana. Loppumetreille saatiin kaveriksi vielä Mies ja Speedykin. Kahden kesken kaikki käskyt (tänne, istu, etsi, irti) menivät kohtuullisen hyvin jakeluun, mutta kun rakas koiruuskaveri liittyi seurueeseen, unohtui kaikki opit sen siliän tien. Pari kertaa sen sai enää hyvällä tuurilla istumaan - alku kaiketi sekin.

Liitu on ihan käsittämätön ahmatti. Saamansa ruuan se ahtaa sisuksiinsa alta aikayksikön, jonka lisäksi se koettaa rohmuta vielä ihmisten ruuat pöydiltä ja Speedyn ruuat sen kupista. Muutaman kerran olen tarkastanut ruokapussin kyljestä annostusta etten vahingossa pidä sitä jotenkin nälässä - kyllä se vain saa riittävän määrän ruokaa ja toisinaan vähän ylikin kun tulee jotain pientä extraherkkua kaupan päälle. Seura tekee tietysti kaltaisekseen, mutta onko koira voinut näin nopeasti oppia emännältään ruokailutapoja (tai niiden puutetta), en usko..!

Liitu on kova tyttö katsomaan telkkaria. Yleensä myöhemmin illalla kun se on jo vähän väsähtänyt ja rauhallinen, se makaa sohvalla ja seuraa pää kallellaan television tapahtumia ja kuuntelee ääniä. Hauskaa seurattavaa.

On mielenkiintoista ja vähän erikoistakin kai, miten eri tavalla Liitu suhtautuu minuun ja Mieheen. Mielestäni kohtelemme molemmat Liitua samalla tavalla eikä Liitu ole oleellisen paljon enempää minun kuin Miehen kanssa - jostain syystä minä kuitenkin saan "parempaa kohtelua" osakseni. Aamuisin Liitu herättää minut sängyn vieressä istumalla ja vinkumalla. Jos en herää riittävän nopeasti, se nousee seisomaan kahdelle tassulle sängyn reunaa vasten ja vinkuu suoraan korvaan. Miehen herätys on vähän rajumpaa puuhaa. Tuntuu siltä että Liitu ottaa oikein eteisestä asti vauhtia, hyppää sänkyyn tai sängyn reunalle ja puree ja kynsii minkä ennättää. Muutenkin se uskoo minulta vähemmällä vaivalla erilaisia käskyjä - useinmiten ainakin. Tuntuu että se oikein tahallaan koettaa änkyröidä Miehelle ja ärsyttää tätä, hyppii kuin lepakko sen päälle sohvalle jne. Kyllä se minunkin yli kävelee jos satun sohvalla makoilemaan - ehkä vaan osaan varoa ja väistää sitä Miestä paremmin? Tuota puremisjuttua varsinkin ollaan ihmetelty. Vaikka minä olen huomattavasti tukevampi tapaus kuin Mies, niin kaiketi koiran pitäisi erottaa ettei hänkään mikään puruluu ole??!!

Ainoa asia mitä saan Liitun kanssa ihan tosissani varoa, on hiukset. Jos touhuan jotain esimerkiksi pää painuneena tai kallistuneena niin että hiukset roikkuvat, Liitu ennemmin tai myöhemmin hyppää niihin hampaillaan kiinni. Välillä ihmettelen että mikäs karvakasa sillä taas on suussa - enkä ole tosiaankaan kovin onnellinen kun löydän tupon omia haiveniani.. =(

Vaan kyllä Liitu on niin vekkuli otus, ettei sille voi kauaa olla edes suuttunut. On pakko sanoa, että vaikka itsellä olisi ollut miten kurja päivä ja vaikka mieli olisi miten maassa, kyllä pieni rakas koiru vilpittömällä välittämisellään ja touhuamisellaan saa suupielet hymyyn. Kun huomaat että selän takana istuu huiskuhäntä pallo suussa pyytämässä jahtausleikkiin - tai kun toinen asettuu jalkoihin makaamaan ja kerjäämään silityksiä. Sitäkin joskus jo tapahtuu vaikkei Liitu selvästikään mikään varsinainen halipusikoira olekaan. Tai kuten nyt - pikkuinen pötkyttelee Miehen kanssa sohvalla ja iso poika tuli seuraamaan minun touhujani. On nämä niin ihania, minun rakkaat!