Kotiovella minua odotteli äärimmäisen rikollisen näköinen koira. Otsassa luki punaisella, että tänään olen tehnyt kaikki mahdolliset temput mistä ei hyvät heilu. Vilkaisu makuuhuoneeseen kertoi jo ihan riittävästi: lattialla oli kaksi paria aamutossuja joista minun nahkaiset oli järsitty oikein huolella ja miehen karvaisiakin oli retuutettu selvästi. Ruokakuppi sängyn päädyssä - jyrsitty. Erään kirjoitustyöni työohjeet työpöydän sijasta lattialla ja noin kolmen sentin riekaleina. Onneksi eivät olleet uniikit ohjeet. Ja olipa neiti löytänyt sitten tiensä myös kylpyhuoneen saippuatelineelle: jo aiemmin kyytiä saanut Dove-suihkusaippua oli saanut sitä tänään vähän lisää. Miten hitossa tuo koira kiipeää joka paikkaan OIKEASTI..!? Miten korkealla näiden kaikkien tavaroiden pitää olla oikein??

Kylppäri: pissapapereiksi tarkoitetut sanomalehdet riekaleina. Sama juttu keittiössä; paperit pissassa ja silppuina. Kahdet kakat lattialla. Makuuhuoneessa ei toimi sähköt. Sulake mennyt. Syy jää epäselväksi: ainakin kaikki sähköjohdot ja -laitteet on ehjät ja ok. Ja silmiin minua tuijottaa koira jonka katseessa kaikki kertoo että oma vikas, mitäs jätät mut tänne, et voi valittaa ainakaan mulle, hehheh. Ja häntä heiluu. Ruuan jälkeen vielä yhdet puklut olohuoneen matolle - saippuaa oli siis ilmeisesti myös syöty, näinhän viimeksikin kävi.

Pienen ruokalevon jälkeen iltalenkille. Se sentään sujuu kerta kerralta vähän paremmin, joskaan en ymmärrä mikä hinku Liitulla on aina koluta kaikki ojanpohjat. Menomatka pellolle oli vallan mallikas, sen sijaan kotiinpaluu on aina kauheaa vetämistä. Koetan opettaa Liitua niin, että aina kun se rupeaa vetämään ja riekkumaan, teen totaalisen stopin ja metriäkään ei liikuta ennenkuin koira tottelee annettua käskyä ja rauhoittuu. Voi siis hyvinkin päätellä, että vaikka lenkit kestoltaan ovat tunnin luokkaa ja ylikin, liikunnallinen suoritus ei kuitenkaan päätä huimaa...

Nyt lenkki oli siinä mielessä hankala, että pellolla oli paljon ihmisiä koirineen, muutama hiihtäjä ja lauma kirkuvia lapsia joille ei selvästikään ole kotona opetettu, ettei vieraisiin koiriin tulla koskemaan ilman lupaa. Olen kohta varmasti asuinseudun inhokki kun kiellän meidän koiriin koskemisen mutta parempi sekin kuin että oven takana seisoo joku kiukkuinen iskä sen jälkeen kun jompikumpi näistä karvahousuista on innoissaan kaatanut / näykkäissyt jotakin yli-innokasta mukulaa. Nyt siis kaikki tuo tohina sekoitti Liitua sen verran, että itse asia eli tarpeiden teko unohtui. No, kotipiha on niille parempi paikka kuitenkin kuin keittiön lattia...

Koira on tuonut mukanaan monia hyviä asioita joista yksi on se, että ihan pakostakin joutuu itsekin hilaamaan ahterinsa ulos päivittäin, huvitti tai ei. Lenkeistä ei sluibata enää millään verukkeella. Toinen etu on se, että asunnon siisteydestä tulee huolehdittua hyvin. Toisaalta, jos tuota imuria ja moppia ei täällä heiluttelisi alvariinsa, seurauksena olisi tukehtuminen koiran a) karvaan b) kakkaan c) pissaan d) kaikkien näiden yhdistelmään samanaikasesti. Ja jos sattuu syystä tai toisesta olemaan väsynyt ja surkea mieli, tuon touhutoukan tekemisiä katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä. Niin vilpitöntä on pienen koiran ilo ja rakkaus, että turhat synkät mietteet kyllä unohtuvat! Kaikille masentuneille ihmisille pitäisi lääkityksen sijasta määrätä koiran silittelyä päivittäin. =)