Speedyn kanssa lähdettiin illan ensimmäiselle kakkalenkille. Ilma oli hieno ja lämmin, kotikatu hiljainen ja autio - tai niin luulin siihen saakka kunnes tajusin lentäväni jossain maan ja taivaan välillä koiran hihnan jatkona elukan itsensä pinkoessa hirmuisella voimalla eteenpäin. Minkä perään se lähti, mää mitään näe... Kunnes jonkun kymmenen metrin päässä - KISSA. On kaksi asiaa tässä maailmassa, mitä Speedy ei siedä millään tasolla: oravat ja kissat. Kisun onneksi se havaitsi koiran ja minä sain jalat takaisin maanpinnalle ja jarrut pohjaan ennenkuin mitään elämää mielenkiintoisempaa pääsi tapahtumaan. Pöllämystyneenä jatkoin lenkittämistä - se kissa mahtaa vältellä tätä pihapiiriä kotvasen.
Lenkin jälkeen majottauduin pihalle lukemaan lehteä. Koiruudet maleksivat ympärillä; Liitu touhuili luun kanssa ja Speedy seuraili kadun tapahtumia (joita ei kylläkään ollut). Äkisti Liitu aktivoitui. Se majottautui aidan viereen kaiketi kuikuillen raoista tielle, häntä vispasi niin vimmatusti, että pelkäsin koko koiran peräpään lähtevän irti. Mikä..?
Samalla hetkellä kun Speedy räjähti hurjaan haukkuun, tajusin ettei mikään muu saa Liitua noin suunniltaan kuin naapurin Remu. Ennenkuin tajusinkaan, kadulta kuului hirveä mylly ja pihassa oli vain yksi koira...
Niin se vain 58-senttinen neiti sai itsensä lätistettyä niin, että pääsi karkumatkalle ihastuksensa luo tästä rakosesta, jolla korkeutta on korkeimmalla kohdalla 19 senttiä. Ei auttanut Remun isännän tai emännän komennot sen enempää kuin itsenikään. Siellä se Remu pihassa hihnan päässä pötkötteli ja koetti sätkiä Liitun luokse joka ryömi ja möyri ja kieri sen edessä ihan omissa maailmoissaan. Voi nuorta lempeä..!
Ne treffit sitten päättyivät melko nopeaan kun Liitu sai niskaotekyydin takasin omaan pihaan ja sisälle. Nyt sitten ei ulkoilla metriäkään ilman hihnaa. Elämä on..!
Kommentit