Ulkoapäin talo näyttää  rauhalliselta. Seinät on pystyssä, hermoraunioita naapureita ei näy missään eikä pihalle kuulu korviasärkevää ulvontaa. Hiippailen ulko-ovelle. Hiljaista. Aamulla oli sydäntäsärkevää jättää pikkuinen Liitu yksin kotiin. Onneksi työ on joustavaa ja sitä voi tehdä myös kotona, pikkuiselle ei heti tullut aivan täyttä yksinäistä päivää.

Olot oli tehty mahdollisimman hyviksi. Aamulla mieheni kanssa rajattiin Liitulle tila, että hän pääsi kulkemaan keittiöön, kylpyhuoneeseen ja eteiseen. Kaikki pikkukoiralle vaaralliset asiat oli eliminoitu; liedestäkin irrotettiin sulakkeet siltä varalta, että saa hyppimällä lieden päälle. Ei pala koko talo ja sitä myöden pikkuinen hukkakin. Kupissa oli raikasta vettä, peti oli pehmoinen, vessapaikka laitettu ja leluja yllinkyllin. Lähtö oli kuitenkin vaikea. Pikkuinen seurasi ovelle kuin kummitus josta se kannettiin useita kertoja takasin sisälle ennenkuin onnistuttiin pääsemään ulos ilman sitä - jälkeen jäi riipivä ulina ja oven raappiminen. Nyyh.

Avaan ulko-oven. Hiirenhiljaista. Ensimmäisenä huomaan, että makuuhuoneen liukuovi on raollaan. Mahtuuko tuosta raosta muka koira? Kyllä mahtuu. Hetken huhuilun jälkeen raosta kurkkaa syyllisen näköinen koiran naama - ihan selvästi oli yhteinen ymmärrys siitä asiasta, että nyt ollaan luvattomissa hommissa. Mamin kotiintulo ei ollut niinkään kiinnostava tapahtuma kuin mukana olevat kassit. Taisi eläinkaupan kassissa tuoksahtaa luu...

Tuhojen tarkastus. Kiersin asunnon kolmeen kertaan ympäri ennen kuin todellakin uskoin ettei niitä ollut! Muutamat pissat jotka kaikki paperilla. Ei kakkaa. Makuuhuoneessa ei tuhoja. Kaikki kunnossa. Halitukset, silitykset ja kehumiset, sitten ulos. Liitu kyykistyi saman tien hangelle ja väänsi kahdet isot isot isot kakat. Se oli osannut pidätellä reppana kakkoja koko päivän! Pissa onkin sitten vähän vaikeampi juttu - se lirautellaan ihan suvereenisti sisälle. Onneksi sentään paperille.

Eläinkaupasta hankittu penturuoka tuntui maistuvan. Liitu on ainakin siinä mielessä kuin emäntänsä - ruoka maistuu! =) Ruuan jälkeen taas hetkeksi pihalle - kehut, makupala ja silitykset pissaamisesta ja takaisin sisälle. Uusi puruluu maistui hyvälle, joskaan ei läheskään niin hyvälle kuin makuuhuoneen matot, nam! Tylsää kun niitä kielletään syömästä... Kopiopaperikin olisi niin hauskaa evästä, mutta kun ei niin ei...

Katselin ympärilleni ja onhan tuo sisustus päivässä kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Pari uutta "seinää", matot vaihtuneet sanomalehdiksi ja osa aiemmin ympäriinsä lojuneista tavaroista löytyy nyt mahdollisimman korkealta jostakin. Sohvakin on saanut joksikin aikaa pysyväisemmän lakanapäällysteen.

Speedyn puinen aktivointilelu on kiva joskin vähän eri tavalla kuin on tarkoitettu... Puupalikoita on mukava tökkiä eteenpäin kuonolla ja kun ne pyörii lattioilla, hypätä loikalla niiden kimppuun. Erityisen hauskaa oli tuoda palikka mamille joka vieritti sen uudelleen lattialle, sitten se tuotiin taas, sitten se taas kieri lattialla ja taas ja taas...

Pihassa saa olla tarkkana. Ruoho näyttää olevan jopa niin paljon vihreämpää aidan toisella puolella, että sinne pitäisi päästä keinolla millä hyvänsä - aidan yli, ali, läpi tai lentämällä. Siltä se ainakin näyttää kun pikkukoira hyppii kengurun lailla tasajalkaa aidan vieressä puun oksia tavoitellen.

Oma nimi ei vielä tunnu tutulta, mutta mamia seurataan jalan vieressä kuin kummitus joka paikkaan - vaikuttaisi että käskyt "vierelle" ja "seuraa" on aikanaan helppo opiskella. Naskalihampaat ei enää tartu niin hanakasti käteen, nyt voi hyvällä tuurilla saada jopa pusuja. Tuolin selkämykselle jääneet vaatteet jäivät rauhaan kun ensin oli kolmesti koetettu onnea ja joka kerta saatu tyly tuomio: EI! 

Nyt on pienen iltaunen aika, kunnes koetaan päivän jännä hetki: haetaan posti laatikosta hihnan kanssa. =)