Koiran kasvattaminen kehittää ketteryyttä, havaintokykyä ja pitkäjänteisyyttä. On ehdittävä sekunnin sadasosassa paikasta toiseen kertomaan koiralle, että ei saa syödä kiviä, ei saa syödä jouluvaloja, ei saa syödä kesäkenkiä kuten ei myöskään takkeja eikä pyykkejä eikä tuolia eikä mattoa... On tajuttava jostain että koiran suussa on nyt jotain luvatonta ja määrätietoisesti kaivaa sieltä pois pihan koristevalot jotka jossain vaiheessa on menneet konkreettisesti parempiin suihin. On vaistottava syvästä hiljaisuudesta, että koiruus on joko syömässä tuolia / tossuja / mattoa tai sitten se on vakavasti sairas ja tuupertunut johonkin. Ensimmäinen vaihtoehto pätenyt tähän saakka.

On jaksettava sanoa kerta toisensa jälkeen samaan asiaan ei ja irti, ihan kuten jokaisesta oikein tehdystä asiasta sanoa miljoonaan kertaan hyvä hyvä ja siisti Liitu. On ihanaa nähdä joka päivä joku pieni asia, mikä on mennyt jo vähän perille. Nyt me osataan jo hakea pallo ja melkeen antaa suosiolla se pois... =)

Ei taida olla ihmistä, jolla ei ole mielipidettä koiran kasvatuksesta. Neuvoja satelee ja jos kaikkia niitä noudattaisi, saisi koirasta lähinnä jakomielitautisen, luulen. Jo suunnitteluvaiheessa olin melkoisen sekasin: sen lisäksi että ihmiset antoivat aivan päinvastaisia ohjeita, niitä antoivat myös koirakirjat. Päätin, että minulla on koirankasvatusasioissa yksi "guru" ja hän on  hyvä työkaverini, jonka kasvatuksen tuloksena on aivan loistava rotikkapoika. Samojen metodien uskon Liitustakin tekevän hienon ja tottelevaisen tyttösen. Tietysti kuuntelen myös oman rakkaani neuvoja, onhan hän kasvattanut aivan ihanan Speedyläisen... Joskin meillä on se ero, että Mies on paljon rauhallisempi, kiltimpi ja ehkä helpommin periksi antava kun taas minä olen dominoiva ja määrätietoinen. Yhteisessä hengessä kuitenkin Liitua kasvatamme niin, ettei se sentään meiltä saa ristiriitaisia käskyjä.

Nyt kuuluu keittiön suunnasta sen tyyppistä kolinaa että lienee parasta taas mennä. =)

Tänään tyttönen onkin ollut kovin väsy. Eilinen ja viime öinen Speedyn kanssa riekkuminen on kai vaatinut veronsa, koska koko ilta on ollut poikkeuksellisen rauhallinen. Ruoka-aikaankin tyttöstä sai oikein haeskella - puoliksi sängyn alla se pötkötteli  täydessä unessa. Kun kerran oli rauha maassa, päätin hyödyntää ajan ja kokeilla siivoamista. Liitu luonnollisestikin seurasi touhujani kuin kummitus - se ei päästä minua hetkeksikään silmistään. Imuri oli mielenkiintoinen mutta vähän pelottava kun siitä lähti ääni. Mutta entäs moppi! Ihmeellinen oranssi läjä tunkeutuu Liitun reviirille ja heiluu lattialla edestakaisin. Sen kimppuun pitää ilman muuta hypätä ja haukkua kans!  Ihmeesti talo saadaan kuitenkin siivottua ja ärsyttävä Herra Moppikin häipyy kuvioista heilumasta. Kaikki hyvin.