Ihmisten ilmeistä näkee hyvin usein, jos suunnittelevat jonkun pään menoksi jotain vähemmän mairittelevaa. Aamulla sain viimeksi todeta sen, että myös koira osaa todellakin vetää herneen nekkuun ja myös näyttää sen.

Liitu herätti minut aamusti jo klo 05:50, nuoli kättä, heilutti häntää ja uikutti. Kun en samalla sekunnilla hilannut ahteriani ylös sängystä, neiti marssi kylppäriin ja teki aamupisut sinne paperille. Vau, se siis yritti kertoa mulle että tars päästä toilettiin, pliis... Aamu meni kaikkiaan hienosti: Liitu söi, käytiin ulkona ja tehtiin siellä "velvollisuudet", leikittiin vähän - kunnes jumaleisson, ryhdyin meikkaamaan ja kykertämään tukkalaitetta ojennukseen.

Liitun ilme muuttui ensin ihmetteleväksi: meinaatko tosiaan lähteä johonkin ja jättää mut tänne vaikka olen ollut NÄIN nätisti koko aamun!!?? Siinä minä sitten kertoilen koiralle että mun on kertakaikkisesti pakko käydä töissä mutta Liitulla ei ole täällä mitään hätää, Liitu odottaa nätisti. Loukkaantuneemman näköistä eläintä on tässä kohdin vaikeaa kuvitella.

Menen kylppäriin ottamaan rullia pois päästä. En edes tajua että asunnossa on liian hiljaista kunnes tulen eteiseen. Siinä istuu selkä suorana pieni koira, tuijottaa minua silmiin ja näyttää todella siltä, että kostoksi yhteiskunnalle se on tehnyt jotain todella mielenkiintoista. Eipä tarvitse kauaa tätä kepposta etsiskellä - eteisen lattialla, erittäin taitavasti kaikkien sanomalehtipapereiden vieressä on höyryävä, älyttömän kokoinen läjä RUIKULIPASKAA (ihan suomeks sanottuna nyt). Ja kaupan päälle Liitu tarraa hampaillaan hameeseeni ja koettaa kiskoa sitä johonkin suuntaan. Argh..! Koira ulos ja siivoushommiin. Ruikulin kaapiminen parkettilattiasta onkin just sitä mitä olen aina halunnut..!

Vain Liitu näytti tyytyväiseltä. Just siltä, että tästäs sait. Pienen koirun kosto on kaamea... =)