Liitun pentukurssi vaihtui arkitottelevaisuuden alkeet -kurssiksi. Ensimmäinen sessio oli eilen. Hieman jännitin etukäteen mitä tuleman pitää. Sieluni silmin jo näin, miten Liitu ryynää muiden koirien perään, mörisee, haukkuu, vinkuu ja vetää kuin metsäsika. Hävetti jo valmiiksi kun ajattelin muiden ihmisten katseita ja ajatuksia, että eikö tuo muija ole osannut yhtään kouluttaa tuota koiraansa...

Liitu yllätti täysin. Vaikkakin oli kurssin nuorin, oli hän myös kurssin rauhallisin koira - ellei lukuun oteta sitä, että häntä vispasi edestakasin koko koulutuksen ajan. Eniten olin yllättynyt siitä, että Liitu oikeasti jaksoi keskittyä koulutukseen vaikka ympärillä oli muita koiria ja ihmisiä. Ensin hän tietysti yritti päästä muiden koirien luokse tutustumaan mutta kun huomasi ettei se käy, kävi maahan makaamaan ja seurasi sieltä asioita häntä villisti vispaten.

Tykkäsin kovasti koulutusmetodeista. Jokaiselle koirakolle oli varattu oma tuoleilla aidattu tila, jossa oli rauha tehdä omaan tahtiin annettuja harjoituksia. Koirat eivät saaneet haistella toisiaan saati leikkiä keskenään - näin jokaiselle koiralle taattiin keskittymisrauha ja huomasin sen auttavan Liituakin todella paljon kun ymmärsi, että tässä nyt ei hökellykset auta vaan ihan sen oman mamman kanssa vaan touhutaan.

Koiria oli joka lähtöön; oli nuori uros joka ei ollut koskaan nähnyt toisia koiria, oli pelokas, aiemman omistajan huonosti kohtelema koira, räksyttävä mäyräkoira ja uhmaikäinen iso poika. Minulle teki hyvää nähdä oikeita ongelmakoiria, koska ymmärsin nyt ehkä paremmin sitä että Liitu on pentu ja sen käytös on normaalia pennun käytöstä, ei häiriökäytöstä.

Harjoittelimme hyvä -sanan merkitystä ja kontaktin ottamista. Harjoitteet onnistuivat Liitulta todella yli odotusteni. Oli mukavaa että koulutuksessa aloitettiin todellakin aivan alkeista ja yksinkertaisista jutuista. Heräsin siihenkin todellisuuteen, että koiran kanssa todellakin edetään pienin askelin, eikä siltä voi heti kättelyssä odottaa sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä. Olen ehkä odottanut liian paljon liian pian Liitulta ja ihmetellyt, eikö se koskaan opi mitään... Nyt näin paremmin niitä asioita mitä on opittu. Sehän osaa mennä maahan ja pysyä siinä, se ymmärtää ei-, hyvä- ja irti-sanojen merkityksen, se osaa ottaa kontaktia... Eli opittu on. Olisi varmaan tehnyt hyvää ottaa Liitun ensimmäisiä vaiheita videolle sillon aikanaan, olisi voinut verrata nykypäivään ja huomata kehityksen siitäkin.

Kotoa koulutuspaikkaan on matkaa n. 30 km ja olin paluumatkalla jo todella toiveikas sen suhteen, että tällä kertaa ei edes oksenneta autoon. Vaan niin siinä kävi, että vajaa kilometri ennen kotipihaa takapenkiltä kuului "blyööh" ja sen jälkeen surkean näköinen koira katsoi suoraan silmiin että sori, teinkö pahasti... Onneksi tuli ostettua jokin aika sitten kunnollinen penkinsuoja, joten auto ei kummempia vaurioita kärsinyt. Kun nyt jo melkein päästiin lähes 60 km melkein ilman pahoinvointia, niin ehkä seuraavalla kerralla..?

Turvavaljaista huomasi taas, miten huikeasti Liitu on kasvanut. Nyt ei ole valjaissa enää kasvunvaraa, joten taitaa olla edessä pian uusien valjaiden osto.