Ostin aivan loistavan kirjan: Jan Fennell - Koiran seitsemän ikää (parasta hoitoa pentuvuosista vanhuuteen). Yksissä kansissa on kaikki mitä koiran eri ikävaiheista, koiran käytöksestä, koulutuksesta, hoidosta jne. jne. jne. tarvitsee tietää. Oikein harmittaa ettei minulla ollut tätä kirjaa silloin kun Liitu tuli kotiin!
Mä mitään koulutusta tarvi... Mähän olen itse rauhallisuus...
Suurin "ongelma" Liitun kanssa on se, että hän on ihan ylettömän innoissaan ja kiinnostunut KAIKESTA. Mikä tahansa ääni, liike, tapahtuma - jo alkaa häntä heilumaan ja innostus kohoaa semmoisiin sfääreihin ettei hevillä usko. On väärin kyllä sanoa että Liitu heiluttaa häntää. Tapahtuma näyttää nimittäin aivan päinvastaiselta - siis häntä heiluttaa koiraa, ihan konkreettisesti. Ja kun neiti vielä omasta mielestään (ainakin yrittää) omistaa koko maailman, se tarkoittaa sitä että lenkeillä pitää hyökkiä, vetää, möristä kaikille muille, mennä tutustumaan kaikkiin muihin jne. Tekemistä siis riittää. Mahdoton tehtävä? Ei ole.
Viime aikoina on opiskeltu maltin kasvattamista ja jälleennäkemistä. Itse asiassa olen ollut hyvin hämmästynyt siitä, miten nopeasti Liitu on omaksunut uudet tavat toimia - myös Speedy on oppinut jotain siinä sivussa. Liitulle on opetettu nyt sitä, että ruokaa (tai mitään muutakaan) ei saa ottaa ennenkuin siihen on annettu lupa. Päivä päivältä neiti on malttanut istua vähän pidemmän aikaa ruokakupin edessä ilman että hyökkii kohti kuppia. Nyt se jo todellakin osaa odottaa lupaa "saa ottaa" - valitettavasti se kyllä edelleen ahmii ruokansa kuin olisi elämän ensimmäinen ja viimeinen kerta kuin sellaista saa...
Jälleennäkeminen meillä on ollut aina ongelmallista molempien koirien kanssa. Speedy on kova hyppimään ja haukkumaan ja on opettanut nämä tavat myös Liitulle. Nyt olen kirjan oppeja seuraten noudattanut sitä, että laumanjohtaja (eli minä) tervehtii alempiarvoista sitten kun se johtajalle sopii. Eli kun tulen kotiin ja vastassa on hilluvat, hyppivät ja haukkuvat koirat, en ota niihin mitään kontaktia - niitä ei siis kertakaikkisesti ole olemassa ennenkuin ovat rauhoittuneet. Sen jälkeen pyydän niitä luokseni, ensin vanhempaa ja sitten nuorempaa ja sitten tervehditään. Hyvin on toiminut. Nyt saattaa olla jo kotiintuloja, jolloin ovelle ei syöksy yhtään örmivää eläintä vaan korkeintaan jostain sohvalta ja tuolin takaa nousee koiran pää että jaa, sää tulit. Nyt kun vielä saisi saman aikaiseksi tilanteissa kun ovikello soi ja tänne tulee vieraita...
Toisinaan onnistutaan lenkillä ohittamaan muita koiria, kissoja yms. ihan vaivatta, mutta toisinaan Liitu innostuu jopa lentävistä linnuista siihen malliin että lenkistä ei tahdo tulla hevon humppaa. Lenkki loppuu silloin siihen ja tilannetta katsotaan uudelleen vähän paremmassa vaiheessa. Toki sitten välillä teemme lenkkejä ja reissuja enemmän koiran ehdoilla niin että se saa haistella ja nysvätä puskissa niin paljon kuin haluaa. Tällä konstilla näyttää siltä, että ollaan molemmat saatu lenkeistä enemmän irti, molemmilla on mukavaa.
Ihanku me oltais jotai hiiviöitä... Me ollaan hienoja koissuja!
Kommentit