Liitusta on tullut oikea halipusi -sylikoira. Välillä oikein säälittää kun 30-kiloinen möykky koettaa kömpiä isännän syliin pieneen lepotuoliin eikä ymmärrä olevansa vähän liian iso. Aamuisin herätys on nykyään yleensä se, että karvainen kaveri köllähtää ihan kylkeen kiinni ja nuohoaa siinä niin kauan että saa jonkinlaista rapsutusta tai reagointia aikaiseksi.

Tänä aamuna lenkillä näimme taas Mukavan Miehen, joka on kovasti ihastunut Liituun. Jo pitkän matkan päästä Liitu tunnisti miehen ja kun päästiin lähelle, se oikein ponkaisi - ja suoraan syliin. Miehen oma koira räksytti vieressä mustasukkaisena ja minä koetin saada koiraa irti miehestä vaan ei - sylissä olisi ollut niiiiiin mukavaa kykiä!

Eilen päästiin pitkästä aikaa tutustumaan vieraaseen koiraan. Nykyään ihmiset yleensä vetävät omaansa pois kun meidän neiti hökeltää vastaan. Nyt sitten rohkea australian paimenkoiran omistaja päästi omansa tutustumaan Liituun, ihmetteli että onko se muka pentu vielä ja kommentoi että "mahtaa olla turvallista kulkea pimeälläkin noin vaikuttavan näköisen koiran kanssa". Katsoin Liitua enkä meinannut saada pokkaa pitämään - onko meidän pieni muka jonkun mielestä vaikuttavan ja suorastaan pelottavan näköinen!!?? Ja se turva pimeässä... Yleensä iltamyöhällä pimeillä paikoilla marssijärjestys on se, että Liitu odottaa jonkun toisen menevän ensin ja kun toteaa että mitään kauheaa ei tapahtunut, tulee varovaisesti perässä. Melkein sanoisin neidin vähän pelkäävän pimeää.

Niitä meidän sisaruksia ei ole vieläkään löytynyt... Tai kukaan ei ole ehdokkaaksi ilmoittautunut, nyyh.

Jotakin vatsaongelmaa näyttäisi taas olevan ilmassa. Liitu ei ole maanantai-illan jälkeen tehnyt kuin yhdet pikkiriikkiset kakkat. Syö kyllä ihan normaalisti ja käyttäytyy muutenkin ok, mutta... Täytyy seurata tilannetta nyt huolella.